Olemme Stremian markkinointiviestinnän inhouse-tiimi. Yhteistyömme käynnistyi keväällä 2025 verkkosivujen uudistamishankkeella, stremia.fi. Työtämme ohjasi hankkeessa Stremian vahva halu uudistua, kehittää tarjoamaa sekä kasvattaa orgaanista hakukonenäkyvyyttä. Verkkouudistuksen jälkeen tiimimme ykköstavoitteena on tapahtuma- ja striimauspalvelujen sekä yrityksen loistavan osaamisen tunnetuksi tekeminen monipuolisesti eri kanavissa.
Stremian toimitusjohtaja Jarkko Laaksonen kertoo yhteistyötä näin:
- Minulla oli palava halu uudistaa verkkosivustomme ja kertoa palveluistamme uudella tavalla, entistä paremmin asiakkaidemme kysymyksiin vastaten. Etsin meille sopivaa ratkaisua, joka ei kuitenkaan sitoisi liikaa omaa aikaamme hankkeeseen. Olen iloinen siitä, että Maineentekijät ottivat kopin verkkohankkeestamme. He perehtyivät ”aivan sataselle” toimialaamme, asiakkaisiin sekä kilpailijoihimme, mikä näkyy lopputuloksessa.
Verkkohankkeella oli vaativat tavoitteet:
kertoa entistä monipuolisemmin mahdollisuuksista toteuttaa korkealaatuisia, vuorovaikutteisia striimattuja tapahtumia
Toiseksi tavoitteeksi asetimme hakukoneystävällisyyden ja orgaanisen löydettävyyden: tätä mittaamme säännöllisesti.
Kolmanneksi halusimme vapauttaa omaa aikaamme ja antaa hankkeen ammattilaisten käsiin.
- Maineentekijöiden kanssa onnistuimme saavuttamaan nämä tavoitteet. Satu ja Sari vastasivat projektista kokonaisuutena ja lopputuloksena syntyi palveluiden uudelleen muotoilun lisäksi sekä visuaalisesti että tarinallisesti uusi Stremia. He myös ylläpitävät ja kehittävät jatkossakin verkkosivujamme sekä vastaavat Stremian markkinointiviestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta eri kanaviin ”in-house”, Jarkko kertoi syksyllä 2025.
tavoitteena palvelujen tunnettuuden ja kysynnän vahvistaminen pitkäjänteisesti
markkinointiviestinnän suunnittelu ja toteutus sekä säännölliset mavi-kokoukset
sisällöntuotanto ja verkkosivuston, uutiskirjeen, LinkedIn- ja Instragram-tilien aktiivinen käyttö ja kehitys
verkkosivuston uudistaminen vuonna 2025: projektinjohto, pääviestit, tarjoama, rakenne, SEO-optimoitu sisältö, visuaalinen ilme ja SEO-optimoitu WordPress-toteutus yhdessä verkostokumppaniemme kanssa.
GoogleAds-mainonta ja verkkosivuston ylläpito sekä orgaanisen näkyvyyden kehittäminen yhdessä verkostokumppanien kanssa.
Sydämellinen kiitos Jarkolle antamastasi palautteesta! Sinulla on ihana tiimi, joka on tehnyt ja tekee kanssamme välitöntä ja ystävällistä yhteistyötä!
Kysy lisää Sarilta, p. 040 146 5500 tai Satulta, p. 040 146 5222