Brändistä verkkopalveluun, digikampanjasta vuosikatsauksiin

”Työ Maineentekijöiden kanssa on luottamukseen perustuvaa läheistä yhteistyötä. Yhteistyö alkoi noin kolme vuotta sitten ja Maineentekijät, eli Sari ja Satu, toimivat markkinointiviestinnän asiantuntijoina ja toteuttajina Renor-tiimin kanssa”, kertoo Renor Oy:n toimitusjohtaja Marko Liimatainen.

”Heidän kanssaan toteutettu Renorin brändiuudistus on mielestämme onnistunut. Se on visuaalisesti näyttävä ja Renorin toimintaa tukeva. Tämän jälkeen tehty työ on noudattanut sovittuja linjauksia, samoin erilaiset markkinointiviestinnän ratkaisut ovat olleet meidän tarpeeseemme ja tilanteeseemme sopivia. On myös erittäin tärkeää, että Maineentekijät ymmärtävät liiketoimintaamme, joka vaatii syventymistä ja oppimista”, Marko jatkaa.

Oivaltava kumppanuus näkyy maineenrakentamisen tuloksissa

Me Maineentekijät pidämme tätä tärkeänä palautteena: haluamme kuunnella, oppia ja ymmärtää Renorin tarpeita ja tavoitteita. Näin me pystymme tuottamaan kattavaa palvelua Renorille brändistä verkkopalveluun ja digikampanjasta vuosikatsauksiin.

Vuonna 2016 Renor - Rohkeasti erilainen kiinteistösijoittaja - uudisti olemuksensa, viestinsä ja ilmeensä. Avoimella ja aktiivisella yhteistyöllä kirkastimme maineen strategiset valinnat ja muutimme ne markkinointiviestinnän teoiksi. Tutustu maistiaisiksi Renorin verkkopalveluun renor.fi. Sivulla on myös mahdollista selata yritykselle tekemiämme vuosikatsauksia ja uutiskirjeitä.

Kysy lisää Sarilta, 040 146 5500 tai Satulta, 040 146 5222.

 

 

Maineentekijät Oy
Länsisatamankatu 31 B 64
00220 Helsinki

Sari Uusitupa
+358 40 146 5500
sari.uusitupa(at)maineentekijat.fi

Satu Juvonen
+358 40 146 5222
satu.juvonen(at)maineentekijat.fi